| Oppia ikä kaikki | Elainten terveydenhuolto | TH-ohjelmien laatijana | Elämän uudet tehtävät | Sukututkimus | Kotiseututyö | Etusivu |

Elämän uudet tehtävät

Harrastukset opettavat

Valokuvien tallentaminen

 

VALOKUVIEN TALENTAMINEN

Isäni kotitilan Riihikosken asiakirjat ja valokuvat olen elävöittänyt selostuksilla ja haastatteluilla noin kuusi tuntia kestäväksi videodokumentiksi. Olen julkaissut vaimoni Helinä Hautalan päiväkirjat kirjoina. Omat ja vaimoni Helinä Hautalan rakkauskirjeet olen koonnut jatkoksi päiväkirjoille.

Valokuva-albumien tunnistaminen on mielestäni sukututkimuksen kannalta hyvin tärkeitä. Haltuuni on tullut noin 20 vanhaa sukuuni liittyviä valokuvakokoelmaa. Vanhimmat valokuvat ovat 1880-luvulta. Valokuvien tunnistukset aloitin jo 1950-luvulla. Samaan aikaan hankin ensimmäisen magnetofonini ja aloitin vanhojen kurulaisten haastattelut. Ne ovat nyt tekstinkäsittelyohjelmissa käsikirjoitusasteella.

Oman aikani valokuva-albumit olen järjestänyt paikkakunnittain tai aikajärjestykseen. Koska kuvia on samasta aiheesta useita, olen tehnyt albumeihin esseemuotoiset selostukset tapahtumista.

Diakuvat ovat tietokoneen kautta varastoitu CD-levyille. Työ jatkuu edelleen. Ennen videokautta taltioidut 8 mm:n elokuvat olen siirtänyt digitaalisiksi videodokumenteiksi. Tällä tavoin siirrettynä olen voinut äänittää ja tekstittää niitä.